Kysy lisätietoja tai tarjous
PostNordilla on ratkaisut kaikkiin logistiikkatarpeisiisi.
Bauhaus odottaa alkuvuodesta avatun verkkokauppansa kasvavan hurjasti – ja tukevan myös tavaratalojen kasvua.
Rakentamiseen ja remontointiin erikoistunut Bauhaus avasi verkkokaupan Suomessa vuonna 2015. Esimerkkiä näyttävät muut Pohjoismaat, Tanska ja etenkin Ruotsi.
- Ruotsissa verkkokauppa on toiminut viitisen vuotta ja olemme hyödyntäneet paljon oppeja sieltä, kertoo verkkokaupan tavaratalojohtaja Viivi Niemi.
Bauhaus on oppinut, että verkkokaupan asiakaskunta ei juurikaan eroa tavaratalojen asiakkaista. Yritysasiakkaiden ja kuluttaja-asiakkaiden suhde on sama, eli asiakkaat ovat valtaosin kuluttajia.
Verkossa on myös tuotteita kaikista samoista kategorioista kuin tavarataloissakin, mutta määrä on selvästi pienempi.
- Kun tavarataloissa on yli 100 000 artikkelia, verkkokaupassa niitä on vähän alle 10 000. Mutta valikoimaa kasvatetaan koko ajan, uusia tuotteita tulee satoja päivässä.
Verkkokauppa toimii siis Bauhausilla samanlaisena yksikkönä kuin viisi muuta tavarataloa. Lukuja Bauhaus ei julkaise, mutta verkkokaupan kasvutavoitteet ovat Niemen mukaan kovat.
- Kun nollasta aloittaa, kasvu on aina moninkertaista. Verkkokaupan kasvu on merkittävää ja se myös tukee kivijalkakauppaa. Bauhaus yhdessä on vahvempi kuin kumpikaan näistä yksiköistä erikseen.
Asiakkaat ovat Niemen mukaan jo pitkään toivoneet Bauhausilta verkkokauppaa. Se kiinnostaa sekä paikkakunnilla joilla tavarataloa ei ole että paikkakunnilla, joilla tavaratalo on tehnyt brändin tutuksi.
- Netistä löytyy tuotetietoa ja pystyy vertailemaan tuotteita, vaikka tulisikin hakemaan ne tavaratalosta. Ja tavaratalossakin voi tilata tuotteen netistä, jos haluaa sen kuljetettuna.
Verkkokaupan ostoksissa painottuvat etenkin isot tuotteet, joita on vaikea kuljettaa: vaikkapa rakennustarvikkeet kuten laminaatit tai puutarhakalusteet. Yhteistyössä PostNordin kanssa Bauhaus on saanut kuljetuskustannukset niin edullisiksi, että näitä kannattaa hankkia verkkokaupasta.
- Olemme yrittäneet yhdessä löytää mahdollisimman hyviä, edullisia ja nopeita ratkaisuja kuluttajille. Välillä on tullut ongelmia, mutta ne on hoidettu nopeasti pois. PostNordin reagointikyky on ollut hyvä.
Bauhausin ja PostNordin yhteistyö alkoi jo verkkokauppaprojektin alkuvaiheessa viime syksynä. Bauhaus haki erikseen yhteistyökumppania tuotteiden varastointiin ja kuljetukseen, mutta päätyi molemmissa PostNordiin.
- PostNord hallitsi molemmat. On ollut iso työ saada sekä prosessit että it-rajapinnat toimimaan. Kaiken pitää tapahtua järjestelmissä automaattisesti niin, että PostNord pääsee heti keräämään tilausta.
Verkkokauppa lupaa asiakkaalle tuotteet 2-8 päivässä, mutta keskimääräinen toteutumisaika on tällä hetkellä 1-4 päivää.
Asiakas on joskus jopa soittanut, että hän on aamulla tilannut tuotteen ja iltapäivällä kuljettaja on tuonut sen. Tällaiset palautetarinat ovat kaikkein positiivisimpia.
Bauhaus |
Rakentamiseen, remontointiin, puutarhaan ja sisustamiseen erikoistunut saksalainen tavarataloketju, joka toimii 19 maassa. |
Suomessa Bauhaus & Co Ky omistaa viisi tavarataloa ja verkkokaupan, joka käynnistyi tänä vuonna. |
PostNordilla on ratkaisut kaikkiin logistiikkatarpeisiisi.