Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi.

Pyörät pyörivät ja tavarat kulkevat – koronaviruksesta huolimatta

Koronaviruspandemia vaikuttaa postnordilaisten arkeen monin eri tavoin. Haastattelimme ihmisiä ympäri organisaatiota ja kysyimme, miten työt sujuvat poikkeustilanteen keskellä.

"Olemme etuoikeutettuja, kun voimme auttaa muita ihmisiä"

PostNordin kuljetuksia ajava Juha-Matti Alatalo vastaa iloisesti puhelimeen. Työpäivä on sujunut hyvissä merkeissä, vaikka koronaviruspandemia näkyykin pääsääntöisesti Oulun seudulla kuljetuksia ajavan Alatalon arjessa.

– Tällä hetkellä kuljetuksia menee paljon esimerkiksi sairaaloihin ja hoivakoteihin, Alatalo kertoo.

Osittain tästä syystä hän kiinnittää erityistä huomiota hygieniaan paitsi pesemällä käsiään saippualla myös pitämällä käsidesiä mukana autossa.

– Hanskat ovat käsissäni aina kun liikun auton ulkopuolella, ja pidän myös välimatkaa muihin ihmisiin. Töiden ulkopuolella pysyttelen tiiviisti kotona, sillä en halua sairastua.

Alatalo sanoo huomanneensa, että myös muut ihmiset noudattavat annettuja ohjeistuksia hyvin.

– Mielestäni on todella hyvä, että ihmiset esimerkiksi pitävät turvavälin muihin, Alatalo pohtii.

Vaikka vallitseva tilanne on kieltämättä haastava, Alatalo ei ole hylännyt positiivista elämänasennettaan.

– Olen aina suhtautunut elämään niin, että asioita ei ole hyvä stressata liikaa. Vaikka tilanne on mikä on, positiivisuutta ja huumoria ei kannata unohtaa, Alatalo muistuttaa.

Erityisesti PostNordilla oleville työkavereilleen Alatalo haluaa sanoa vielä yhden asian:

– Olemme etuoikeutettuja, kun voimme tehdä tällaista työtä ja auttaa muita ihmisiä. Tehdään työmme jatkossakin niin hyvin kuin osaamme!

”Selviämme tästä toisiamme tukien”

PostNordin asiakaspalvelussa työskentelevän Marika Ilvonen ja hänen työkaverinsa ovat työskennelleet etänä jo viikkojen ajan. Ilvosen arki on siis muuttunut merkittävästi, sillä normaalisti hän istuisi Vantaan Osumakujalla työkavereidensa puheensorinan ympäröimänä.

– Muutos tuntui aluksi suurelta. Parin ensimmäisen päivän aikana olin hyppiä seinillä, kun kotona oli niin hiljaista, Ilvonen myöntää.

Hän kuitenkin kertoo tottuneensa tilanteeseen yllättävän nopeasti – kiitos teknologian.

– Itseäni on auttanut valtavasti, että voimme olla yhteydessä työkavereiden kanssa niin Teamsin, sähköpostin, Discordin kuin WhatsAppin välityksellä.

Kuten Alataloa, myös Ilvosta on auttanut peruspositiivinen elämänkatsomus.

– Yritän suhtautua tilanteeseen niin, että kotona on itse asiassa ihan kivaa olla, sillä joka päivä ei tarvitse laittautua, Ilvonen sanoo ja naurahtaa.

Ilvonen kiittelee asiakkaiden suhtautumista tilanteeseen.

– Sekä kuluttaja- että yritysasiakkaamme ovat ottaneet tilanteen todella hyvin vastaan, mikä vaikuttaa omaankin mielialaani. Uskon, että selviämme tästä toisiamme tukien.

”Tällaisina aikoina on tärkeää puhua avoimesti”

PostNordin riskienhallintapäällikkö Noora Ruotsalainen kertoo tehneensä töitä kotoa käsin jo kolmisen viikkoa.

– Vaikka olen tehnyt etätöitä aiemminkin, en ole koskaan aiemmin ollut näin pitkää pätkää etätöissä, Ruotsalainen sanoo.

PostNordin riskien- ja kriisinhallinasta sekä jatkuvuussuunnittelusta vastaava Ruotsalainen myöntää tilanteen olevan todella poikkeuksellinen. Tästä huolimatta PostNordilla on pystytty pitämään toiminta mahdollisimman normaalina.

– Logistiikka on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisessä roolissa, ja se pitää turvata myös poikkeusoloissa, Ruotsalainen painottaa.

Kollegoidensa tapaan myös Ruotsalainen näkee tilanteessa hyvääkin: yhteisöllisyys on kasvanut.

– Olen äärettömän kiitollinen siitä, miten koko organisaatio puhaltaa yhteen hiileen. Tällä hetkellä on todella tärkeää, että me toimistotyöntekijät teemme kaikkemme sen eteen, että esimerkiksi kuljettajiemme sekä varasto- ja terminaalityöntekijöidemme työt sujuisivat mahdollisimman hyvin.

Ruotsalainen peräänkuuluttaa puhumisen tärkeyttä.

– Tällaisina aikoina on erityisen tärkeää puhua avoimesti. Erilaisia tunteita ja huolia on varmasti meillä kaikilla, mutta niitä voidaan käsitellä yhdessä, hän muistuttaa.

”Positiivinen mieli on erittäin hyvä lääke”

Joonas Raninen työskentelee PostNordin terminaalissa Vantaalla, jossa hän vastaa pääsääntöisesti lääkkeiden jakelusta. Poikkeustilanne näkyy Ranisen työpaikalla suoraan töiden lisääntymisenä.

– Vaikka töitä on tällä hetkellä paljon, tiimimme suhtautuu siihen reippaalla ja hyvällä asenteella. Lääkejakelu on äärimmäisen tärkeää, ja olemmekin ylpeitä siitä, että voimme auttaa ihmisiä näin konkreettisesti, Raninen sanoo.

Raninen kertoo pitävänsä oman fiiliksensä hyvänä kiinnittämällä huomiota riittävään lepoon. Töissä mieliala pysyy korkealla työkavereiden avulla.

– Tiimissämme on niin hyvä meininki, että vaikka työpäivä olisi miten raskas, työpäivän jälkeen ei ole ikinä negatiivinen fiilis. Haluaisinkin kiittää tiimiä hyvästä yhteishengestä. Uskon, että selviämme mistä tahansa, kun jatkamme samaan malliin!

Ranisella on myös erityisterveiset suomalaisille:

– Hamstraaminen ei kannata, sillä lääkkeitä kyllä riittää. Positiivinen mieli on myös erittäin hyvä lääke, Raninen muistuttaa.

 

Miten voimme auttaa logistiikassa?

Kysy lisätietoja tai pyydä tarjous

Customer service