Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi. Öppna i Microsoft Edge

Tehokas lajittelija panee paketit kerralla pinoon

Turun terminaalin uusi lajittelija väänsi tehot kaakkoon. Hankinnan taustalla on pakettiliikenteen valtava kasvu.

PostNordin Turun terminaalin uudella lajittelijalla ei ole lempinimeä. Projektipäällikkö Simo Suomen mukaan sitä kutsutaan koneeksi tai masiinaksi.

Ei kone tosin ehtisikään juttelemaan: huippumoderni lajittelija paiskii töitä täydellä teholla. Kymmenen vuotta palvelleen lajittelukoneen seuraaja on huomattavasti edeltäjäänsä vauhdikkaampi monestakin syystä. Suomi kertoo, että uuteen lajittelijaan voidaan laittaa enemmän paketteja useammasta suunnasta, ja lisäksi siinä on lähes kaksinkertainen määrä alastuloja vanhaan verrattuna.

– Traileri voi olla lattiasta kattoon täynnä paketteja, ja ne saadaan suoraan koneeseen ja koneesta trailereihin, hän sanoo.

Useampi alastulo tarkoittaa aiempaa hienosäädetympää ja hellävaraisempaa lajittelua.

– Aiemmin paketit piti pyörittää koneen läpi, jotta saatiin esimerkiksi kaikki Helsingin paketit samaan kasaan. Sitten Helsingin paketit piti laittaa uudelleen koneeseen, jotta se jakeli ne eri alastuloihin vaikkapa Kamppiin ja Töölöön. Nyt uudessa lajittelijassa paketti menee heti kerralla Kampin ränniin, Suomi kuvailee.

Jopa 100 000 pakettia päivässä


Laitteen käyttöönotto oli melkoinen projekti. Suomi muistelee nauraen, kuinka vielä viime marraskuussa porukka huhki hommissa lähes kellon ympäri.

Kaikki kuitenkin saatiin liikkeelle aikataulussa, ja kahden viikon testijakson jälkeen aloitettiin päivittäinen käyttö. Heinäkuussa alkanut asennustyö huipentui marraskuussa Black Fridayn alla, ja loppuvuoden sesongissa kone oli jo täydessä työssä.

Helmikuun alussa terminaaliin muutti myös Matkahuollon pakettilajittelu, joten volyymi paisuu entisestään. Suomi kertoo, että vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana on seurattu ja kokeiltu, miten koneesta saadaan irti suurin mahdollinen hyöty.

– Kevään sesonkiin mennessä kaiken tulee olla tip top.

Muutos on joka tapauksessa massiivinen. Aiempaan lajittelijaan verrattuna uusi kone voi käsitellä kaksinkertaisen määrän paketteja, mikä tarkoittaa päivässä jopa 100 000 pakettia.

Lajittelijan sijainti juuri Turussa ei ole sattumankauppaa. Pohjoismaisena konsernina PostNordin pakettivirta Suomeen kulkee Ruotsin kautta, joten kaikki mahdollinen lajitellaan valmiiksi lähimmässä satamassa Turussa. Suurin osa PostNordin ulkomaan lähetyksistä kulkee Turun kautta.

Pakettivirta pulppuaa yhä vuolaammin


Modernin lajittelijan hankkiminen on paitsi iso myös välttämätön investointi. Terminaaleissa käsiteltävien pakettien määrän kasvu on vuosittain kymmeniä prosentteja, sillä verkkokauppa jatkaa edelleen nousuaan, ja lisäksi asiakkaat edellyttävät aiempaa laadukkaampia ja nopeampia kuljetuksia.

– Pakettien määrä kasvaa järjettömästi, joten kapasiteettia piti kasvattaa. Samalla asiakkaiden odotukset muuttuvat entistä erityisemmiksi ja ihmisillä on lukemattomia eri vaihtoehtoja vastaanottaa tilauksensa, Suomi sanoo.

Kun noutopisteitä on parin kilometrin säteellä niin kivijalkaliikkeissä, marketeissa kuin pakettiautomaateissakin, ja yhteensä niitä on tuhansia, tekniikan on oltava tehokasta.

– Uudella lajittelijalla saamme tehtyä kaiken valmiiksi yhdellä läpiajolla, eli homma tulee niin sanotusti kerralla kuntoon, Suomi kuvailee.

Uusi lajittelija siis vastaa monen suunnan kysyntään: palvelu paranee sekä paketteja lähettäville yrityksille että tilaamiaan tuotteita innolla odottaville vastaanottajille, jotka saavat jatkossa toimituksensa entistä vikkelämmin.

Lue lisää: Tempo 01/2020

Miten voimme auttaa logistiikassa?

Kysy lisätietoja tai pyydä tarjous

Customer service