Suomalaiset ostavat tänä vuonna joululahjoja verkkokaupoista 290 miljoonalla eurolla | PostNord Oy
Mene suoraan päävalikkoon Siirry päävalikkoon Kielivalikkoon

Käytämme evästeitä taataksemme, että sivusto toimii oikein, kerätäksemme tilastotietoja sekä markkinointiin. Tietoa käyttämistämme evästeistä ja selaimesi evästeasetuksista voit lukea kohdasta Tietoa evästeistä

Suomalaiset ostavat tänä vuonna joululahjoja verkkokaupoista 290 miljoonalla eurolla

Joulukauppa käy verkossa vilkkaana. Itsenäisyyspäivään mennessä suomalaiset olivat ostaneet joululahjoja verkkokaupoista reilulla 150 miljoonalla eurolla. Jouluun mennessä jouluostoksia tullaan tekemään verkossa arviolta 290 miljoonalla eurolla. 

Joulun verkkokauppa on saanut kaikissa Pohjoismaissa pirteän alun, ja se näyttää jatkuvan vahvana aina jouluun saakka. Suomalaiset olivat ostaneet itsenäisyyspäivään mennessä joululahjoja 370 miljoonalla eurolla, mistä verkkokauppojen osuus oli 150 miljoonaa.

Jouluun mennessä suomalaiset arvioivat ostavansa joululahjoja verkosta yhteensä 290 miljoonalla eurolla. Koko pohjoismaisen verkkokaupan ennuste tälle joululle on 2,2 miljardia euroa.

- Joulun verkkokauppa näyttää rikkovan Pohjoismaissa uusia ennätyksiä. Suomessa verkkokauppa on hieman muita Pohjoismaita maltillisempaa, mutta itsenäisyyspäivään mennessä jo 26 prosenttia suomalaisista oli ostanut joululahjoja verkosta ja noin 40 prosenttia kaikista joululahjaostoksista oli tehty verkkokaupoissa, kertoo PostNord Oy:n toimitusjohtaja Jari Rinnekoski.

Joululahjoja verkosta ostaneet suomalaiset ovat hankkineet pukinkonttiin ennen kaikkea vaatteita ja kenkiä, kirjoja, viihde-elektroniikkaa ja leluja. 

Joulusesonki alkaa Black Fridaysta

Ostospäivä Black Friday, joka osui tänä vuonna perjantaille 24. marraskuuta, on kasvanut Pohjoismaissa räjähdysmäisesti viime vuosina. Silloin joulukauppa polkaistaan toden teolla käyntiin, ennen kaikkea verkossa. Tänä vuonna suomalaiset tekivät Black Fridayna ostoksia 190 miljoonalla eurolla.

Suomessa ja Ruotsissa kuluttajat ostivat enimmäkseen itselleen, kun taas Tanskassa ja Norjassa Black Fridayn tarjouksia hyödynnettiin suuremmassa määrin joululahjojen ostamiseen. Kuluttajat ostivat Black Fridayna eniten muotia ja viihde-elektroniikkaa kaikissa maissa.

Tiedot perustuvat PostNordin vuotuiseen kuluttajatutkimukseen, jossa selvitetään pohjoismaista joulukauppaa. Tutustu raporttiin.

Lisätietoja:
Jari Rinnekoski, toimitusjohtaja, PostNord Oy, 040 057 3711, jari.rinnekoski@postnord.com
Katja Luotola, viestintäpäällikkö, PostNord Oy, 050 302 5639, katja.luotola@postnord.com

Tietoa tutkimuksesta
Raportti perustuu 28. marraskuuta–5. joulukuuta 2017 Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toteutettuun kuluttajatutkimukseen, johon osallistui yhteensä 7 977 henkilöä. Mukana oli valtakunnallisesti kattava otanta 18–79-vuotiaita vastaajia kustakin Pohjoismaasta. Tutkimukset toteutettiin TNS SIFO:n verkkopaneelin avulla.

Me toimitamme. PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2016 konsernilla oli 33 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 4,1 miljardia euroa. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa.www.postnord.fi www.postnord.com

Joulukauppa Pohjoismaissa 2017

Joulukauppa Pohjoismaissa on PostNordin vuotuinen kuluttajatutkimus, jossa selvitetään pohjoismaista joulukauppaa verkossa.

Lataa raportti