Mene suoraan päävalikkoon Siirry päävalikkoon Kielivalikkoon

Ylimääräinen We deliver -hakukierros jakoi tukea koripalloharrastuksessa pysymiseen

We deliver -rahasto

PostNordin, Koripalloliiton ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi ylimääräisellä kierroksella tukea koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen johdosta jäljellä oleviin kausimaksuihin.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi We deliver -rahasto käynnisti ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille ja niille, joita poikkeustilanne kosketti rahallisesti. Hakukierroksella harrastajat pystyivät hakemaan tukea ainoastaan seurojen kausimaksuihin.

Ylimääräisellä kierroksella tukea sai 27 perhettä. Koripalloliitto lahjoitti poikkeustilanteen johdosta rahastolle 15 000 euroa, joista osa jaettiin tällä hakukierroksella. 

– Kuten saimme maalis–huhtikuussa päivittäin uutista lukea, tuhannet ihmiset joutuivat lomautetuiksi tai irtisanotuiksi. Lisäksi epidemian aiheuttama kriisi on ollut monelle yrittäjälle painajaismainen. Usealla perheellä oli vielä kausimaksun viimeinen osa maksamatta, ja tätä taakkaa halusimme helpottaa. Tukia jakaessamme teimme periaatteellisen päätöksen, että tukea ei myönnetä tällä hakukierroksella mihinkään muuhun kuin avoinna oleviin kausimaksuihin, Koripalloliiton yhteyspäällikkö Jussi Laurila kommentoi. 

Koripalloliitto aloittaa seuraavan hakukierroksen poikkeuksellisesti jo elokuun alussa. Tuolloin tukea voi hakea taas kausimaksujen ohella kaikkiin muihin kuluihin. 

– Ymmärrän täysin, että tulevaisuus ja harrastuksen jatkaminen voivat huolettaa, mikäli taloudellinen tilanne on haastava tai se on äkillisesti muuttunut. Kannamme Koripalloliittona kortemme kekoon ja olemme päättäneet aloittaa seuraavan hakukierroksen jo elokuun alussa. Tuolloin tukea voi hakea jälleen kaikkiin koripallosta aiheutuvien kulujen kattamaiseen. Rohkaisen seuroja jakamaan rahastosta tietoa, jotta yhdeltäkään lapselta ei jäisi esimerkiksi seuran kesäleiri välistä vanhempien taloudellisen tilanteen johdosta. Kaikesta selvitään, myös tästä – yhdessä, Laurila päättää.

Kundservice