Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi. Öppna i Microsoft Edge

Raivorehellisesti hyvien puolella

Varusteleka ei kumartele kenellekään, vaikka välillä tuleekin sanomista.

Meininki on selvästi armeijahenkinen. Seinillä roikkuu rinkkoja, kuksia ja merinovillakerrastoja, mutta myös suojaliivejä ja välineitä haulikon puhdistamiseen.

Varustelekan liike Helsingin Konalassa on erähenkisiä värkkejä kaipaaville oiva pyhiinvaelluskohde – eikä vähiten siksi, että paikan päältä löytyy myös Sotima-niminen baari. ”Olen Sotimassa” kuulostaa puhelimessa toimivalta tekosyyltä olla menemättä melkein minne tahansa.

Eräänlaista sotaa Varusteleka käykin.

– Meidän visiomme on total world domination eli täydellinen maailman herruus, sanoo Varustelekan verkkokauppa- ja kehitysjohtaja Sampo Soinio.

Vaikka hän naurahtaa päälle, hän on silti tosissaan. Soinio painottaa Varustelekan olevan hyvien puolella.

– Puolueettomalle riittää, ettei maailmaan tule lisää pahaa. Hyvien puolella nähdään aktiivisesti vaivaa, että maailmaan tulisi enemmän hyvää. Kaikki eivät vielä toimi näin ja siksi meidän pitää valloittaa maailma.

Hyvistä tavoitteistaan huolimatta Varusteleka myöntää avoimesti, että sekin tuhoaa maailmaa – mutta vähän vähemmän kuin monet muut. Tämä todetaan myös yrityksen omassa epäeettisyysohjelmassa.

Ei pikavoittoja


Varusteleka myy ensisijaisesti vaatteita ja varusteita retkeily- ja sotilaskäyttöön sekä armeijaylijäämää ja ylijäämämateriaaleista valmistettuja tuotteita. Soinion mukaan tuotteiden kestävyys on Varustelekalle tärkeää.

– Tavoitteena on, että asiakkaat olisivat kuluttajien sijaan käyttäjiä, hän sanoo.

Asiakkaat voivat palauttaa Varustelekan omien tuotemerkkien tuotteita ostokrediittejä vastaan, ja yritys laittaa käytetyn tavaran second hand -myyntiin. Siksi tuotteet myös suunnitellaan huolella, eikä mitään tehdä pikamuodin virtausten mukaan. Black Fridaynakin Varusteleka laittaa alennusten sijaan hinnanylennyksiä ja lahjoittaa osan päivän tuotosta hyväntekeväisyyteen.

Pyrky hyvyyteen näkyy myös siinä, että yritys arvioi oman ympäristörasitteensa ja tulee kompensoimaan sen. Lisäksi Soinio sanoo Varustelekan pyrkivän olemaan positiivinen Suomen vaihtotaseelle, eli tuomaan myynnillä enemmän rahaa ulkomailta kuin se ostoilla vie pois. Viime vuonna tavoite saavutettiin, ja kansainvälinen myynti kasvaa koko ajan.

Tarkoitus on olla edelläkävijä kaikessa, mihin ryhdytään. Siksi Varusteleka toivottaa tarvetulleeksi kaikki, jotka haluavat ottaa sen toiminnasta oppia.

– Haluamme näyttää mallia, että kestävästi tekeminen voi olla myös taloudellisesti kannattavaa. Muuten emme ole uskottavia.

Aitoutta virheettömyyden sijaan


Suurin osa Varustelekan liikevaihdosta tulee verkosta. Verkkokauppansa tuotekuvauksissa ja muutenkin markkinoinnissaan yritys tunnetaan räväkkyydestä ja omaperäisyydestä. Hutiosumilta ei ole aina vältytty: välillä mainonnan eettiseltä neuvostolta on tullut noottia.

Soinio sanoo, ettei yritys tavoittele pahaa mieltä kenellekään ja huumori kohdistetaan asioihin, ei ihmisiin. Jos omasta mielestä hauska idea osoittautuu jostain syystä huonoksi, yritys haluaa suoraan myöntää mokanneensa.

– Olemme raivorehellisiä kaikissa edesottamuksissamme. Jos omaa viestintää rupeaa silottelemaan, se ei ole aitoa ja ihmiset kyllä aistivat teennäisyyden yrityksen viestinnässä.

Varustelekan työntekijät ovat tiiviisti mukana brändin luomisessa ja kehittämisessä. Soinio kuvailee yritystä työntekijöidensä näköiseksi. Hänen mukaansa jo perustaja Valtteri Lindholm hoksasi aikanaan, että työ on monille tärkein itsetunnon ja ylpeyden lähde.

– Haluamme voimaannuttaa työntekijöitä niin, että jokainen voi olla ylpeä itsestään, työkaveristaan ja työpaikastaan.

Lue lisää: Tempo 01/2020

Customer service