Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi. Öppna i Microsoft Edge

Miksi et veisi verkkokauppaasi maailmalle? PostNord auttaa joka askeleella

Monet suomalaiset verkkokaupat eivät ole vielä lähteneet kotimaan rajojen ulkopuolelle, vaikka tarjolla olisi paljon kasvupotentiaalia. PostNord on kokenut kumppani kansainvälistymiseen, ja sillä on laajat verkostot ympäri Eurooppaa.

Verkkokaupasta on viime vuosina kirjattu tasaisia kasvulukuja, ja koronaviruspandemia vei vielä entistäkin enemmän ihmisiä verkkoon. Kun vuonna 2019, eli ennen pandemiaa, Euroopassa oli 286 miljoonaa verkkokaupoista ostoksia tekevää kuluttajaa, niin vuonna 2020, eli ensimmäisenä pandemiavuotena, lukema oli noin 11 miljoonaa enemmän: 297 miljoonaa.

Mutta voisivatko jotkut sadoista miljoonista eurooppalaisista tehdä ostoksia myös suomalaisissa verkkokaupoissa? Todennäköisesti, jos heille annetaan siihen mahdollisuus, uskoo PostNordin Head of Ecommerce and International Solutions Linda Nyberg.

– Pandemian myötä ihmiset ovat entistä tottuneempia tekemään ostoksia verkkokaupoissa, ja siitä on tullut luonteva osa arkea, hän sanoo.

Erityisesti EU-maiden välillä paketit kulkevat kivuttomasti. Tilausta tehdessään kuluttaja ei välttämättä edes tiedä tai välitä siitä, mistä tuote matkansa aloittaa.

PostNord tuntee eri maiden markkinat

Suomi on verkkokaupoille varsin pieni markkina-alue. Nyberg muistuttaa, että muu Eurooppa ja myös muut Pohjoismaat ovat Suomea edellä verkkokaupan kehityksessä. PostNordin E-commerce in Europe 2021 -tutkimusraportista selviää, että lähes neljä viidestä ruotsalaisesta oli tehnyt verkkokauppaostoksia edeltävän kuukauden aikana, kun Suomessa määrä oli alle kuin kaksi kolmasosaa.

Potentiaalia siis riittää, mutta silti monet verkkokaupat ovat tähän asti pysytelleet ainoastaan Suomessa. Nyberg arvelee, että jotkut kauppiaat epäröivät kansainvälistymistä tiedon puutteen vuoksi. He saattavat kuvitella, että uusille markkinoille lähteminen vaatii kalliin markkinatutkimuksen tekemistä ja sivuston lokalisointia moneen eri maahan.

Nyberg korostaa, että vähemmälläkin voi päästä. Esimerkiksi pohjoismaalaiset kuluttajat ovat tottuneet tekemään verkko-ostoksia englanniksi, joten sivustoa ei välttämättä tarvitse kääntää jokaiselle kielelle.

– Totta kai olisi parasta, jos sivusto olisi sillä kielellä, jota asiakkaat puhuvat. Kielen on myös oltava hyvää ja oikein, koska se antaa luotettavan vaikutelman.

Hyvää markkinatietoa löytyy myös PostNordin verkkokaupparaportista. Siitä selviää, mitä kuluttajat eri maissa toivovat muun muassa toimitustavoilta ja mitä tuoteryhmiä verkosta eniten ostetaan.

Tuhansittain toimituspisteitä

PostNordin vankka kokemus Pohjoismaista ja ammattitaitoinen kumppaniverkosto Euroopassa auttavat suomalaisia verkkokauppoja ja kansainvälisiä kuluttajia kohtaamaan toisensa. Nyberg kertoo, että apua on tarjolla joka askeleelle. Kansainvälistymisestä kiinnostunut verkkokauppias voi olla suoraan yhteydessä PostNordin myyntitiimiin.

– Meillä on hyvin laajaa asiantuntemusta siitä, miten maailmalle lähtiessä kannattaa toimia ja mitä kuluttajat eri markkinoilla haluavat.

Pohdittavaa kuitenkin riittää, jos mielii maailmalle. Nybergin mukaan etukäteen on selvitettävä muun muassa se, lähdetäänkö ulkomaille oman verkkokaupan vai jonkin markkinapaikan kautta. Lisäksi kunkin maan kuluttajien toiveet erilaisista maksu- ja toimitustavoista on huomioitava jo varhaisessa vaiheessa.

– Suomessa me totta kai rakastamme pakettiautomaatteja, ja niiden käyttö kehittyy muissakin maissa vauhdilla. Euroopassa monet kuitenkin toivovat kotiinkuljetusta, joten se vaihtoehto on tärkeää olla mukana, Nyberg sanoo.

PostNord pystyy kumppaneidensa avulla tarjoamaan valtavan verkoston noutopisteitä. Pelkästään Pohjoismaissa PostNordin verkostossa on yhteensä yli 13 500 palvelupistettä ja pakettiautomaattia. Kuluvan vuoden aikana pakettiautomaattien kokonaismäärää pyritään kasvattamaan nykyisestä 10 000:sta 12 500:aan.

Laajan verkoston ja kattavan valikoiman ansiosta kullekin kuluttajalle löytyy aina mieluinen toimitustapa. PostNordin mobiilisovelluksen avulla kuluttajat voivat Pohjoismaissa valita ja vaihtaa toimituspaikkaa ja seurata paketin matkaa kohti päämäärää.

PostNord on edelläkävijä vastuullisuudessa

Niin kotimaassa kuin ulkomaillakin on huomioitava myös ilmasto- ja ympäristövaikutukset. PostNord on myös kansainvälistyville verkkokauppiaille vastuullinen kumppani.

Nyberg kertoo PostNordin olevan kestävyydessä ylivoimainen vaihtoehto suomalaisille yrityksille. PostNordilla on välitavoitteet päästöttömyyteen seuraavien viiden vuoden ajalle, ja tavoitteena on tarjota kuljetuspalvelut täysin fossiilittomasti kaikkialla Pohjoismaissa viimeistään vuonna 2030. Viimeiselle kilometrille asetettu päästöttömyystavoite on asetettu tätäkin varhaisemmaksi, vuoteen 2027.

Päästöjen seurannassa kauppiaita auttaa myös asiakasportaali, josta toimitusten ilmastopäästöt selviävät läpinäkyvästi sekä Suomessa että muualla Pohjoismaissa. Nyberg kertoo, että portaalista voi seurata toimitettavia lähetyksiä samasta paikasta.

– Kaiken voi tehdä yhdestä paikasta, ja työkalun avulla saa myös yksityiskohtaisia raportteja eri tilastoista. Näin verkkokaupasta saa helposti luotua kokonaiskuvan.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä!
Ota yhteyttä!

Customer service