Ohita navigointi ja haku
Verkkopalvelumme ei tue enää Internet Exploreria. Käytä sen sijaan Chrome, Edge, Firefox tai vastaavaa selainta nopeamman ja sujuvamman käytön varmistamiseksi. Öppna i Microsoft Edge
Verkkokauppa

Suomalaiset entistäkin enemmän pakettiautomaattikansaa

Toimituksen hinta ja pakettiautomaatin tai noutopisteen sijainti ovat tärkeimpiä kriteereitä toimitustavan valinnassa.


PostNordin tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa jopa 68% suosii noutoa  pakettiautomaatista ensisijaisena verkkokaupan toimitustapana. Nouto palvelupisteestä nousi tutkimuksessa toiseksi ja koronapandemian myötä kovassa nosteessa olleet kotitoimitukset ovat kuitenkin edelleen marginaalissa vain 12% osuudella.

Noutopisteen tai pakettiautomaatin sijainti koetaan erityisen tärkeäksi. Jopa 73% vastaajista kokee sijainnin merkitykselliseksi tekijäksi toimituskokemuksen varmistuksessa. Lisäksi erityisesti on huomioitavaa, että vastaanottajat toivovat pystyvänsä vaikuttamaan noutopisteen valintaan sekä siihen, että lähetys varmasti toimitetaan valittuun noutopisteeseen, eikä toimitustapa muutu esimerkiksi pakettiautomaatin ollessa täynnä.

Kuten aiemmissakin tutkimuksissa, toimituksen hinta koetaan tärkeimmäksi yksittäiseksi asiaksi toimitustavan valintavaiheessa. Lisäksi on huomioitavaa, että tutkimuksen mukaan vastaanottajien maksuhalukkuus nopeista saman päivän kuljetuksista on edelleen pientä – yleisesti tilaaja on valmis odottamaan lähetystään 2-3 päivää, mikäli toimitus on maksuton.

Ikäluokittain tarkasteltaessa tulokset ovat melko tasaiset, mutta muutama erityispiirre nousi tutkimuksessa esiin. Alle 25-vuotiaiden ryhmässä arvostettiin muita enemmän kuljetuksen ympäristöystävällisyyttä, kun taas yli 45-vuotiaat erityisesti arvostavat toimitusehtojen selkeyttä verkkokaupan check-outissa. Lisäksi 35-44- ja 45-54-vuotiaiden ryhmissä korostuvat omat aiemmat kokemukset verkkokauppaostoksen toimittajan valinnassa, kun taas 18-24-vuotiaiden ryhmässä korostuvat sosiaalisen median kautta saadut muiden tilaajien kokemukset kuljetusyrityksestä.

Verkkokaupan toimitukset -tutkimus suoritettiin PostNord Oy:n toimesta tammikuussa 2021 ja kyselyyn vastasi 501 kuluttajaa tasaisesti eri kuluttajaryhmistä.

Customer service