Yrittäjäcast: Lyko valloittaa maailmaa ruotsalaisella rohkeudella
Lykon tarina alkaa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta, kun perustajasuvun isoisä Frans Lyko vapautui keskitysleiriltä ja perusti parturiliikkeen pieneen Taalainmaan kylään Ruotsissa. Siitä syntyi perheyritys, joka on kasvanut kolmen sukupolven aikana Pohjoismaiden johtavaksi kosmetiikan verkkokaupaksi.
Seuraava sukupolvi otti uuden askeleen 2000-luvun alussa ja loi ensimmäisen verkkokaupan hiustuotteille. Kun kolmas sukupolvi ja nykyinen toimitusjohtaja Rickard Lyko tuli mukaan, visio kirkastui: Lykosta tehdään kansainvälinen toimija, joka valloittaa maailman. Suomeen Lyko saapui vuonna 2018 ja suomalaiset ottivat brändin avosylin vastaan.
Lykon Suomen maajohtaja Netta Kuhlberg ja PostNordin Linda Nyberg keskustelevat Yrittäjäcastissa siitä, miten ruotsalainen rohkeus ja luotettava logistiikka vievät verkkokauppaa eteenpäin. Lisäksi he jakavat oppejaan asiakaskokemuksesta ja uskalluksesta kasvaa.
Rohkeus ja asiakaskokemus menestyksen ytimessä
Lykon menestyksen ydin on rohkeassa asenteessa ja vahvassa asiakasymmärryksessä.
"Jos perustaa verkkokaupan, pitää tuntea se asiakas ja mitä se kohderyhmä kaipaa", Netta kiteyttää.
Yrityskulttuurissa korostuvat ruotsalaiset arvot: töissä saa pitää hauskaa, virheitä juhlitaan oppimismahdollisuuksina ja uusia asioita testataan ja kokeillaan nopeasti. "Ruotsalaiset uskaltavat puhua ääneen suurista tavoitteista ja he saavat paljon aikaiseksi”, Netta kuvaa.
Rohkeus näkyy myös kansainvälistymisessä. "Verkkokaupan olisi hyvä katsoa markkinaa laajemmin. Uskalletaan investoida kansainvälistymiseen ja lähdetään siihen täysillä, koska Suomen markkina on todella pieni", Linda korostaa.
Logistiikka kasvun mahdollistajana
Lyko ymmärsi logistiikan tärkeyden ja valitsi luotettavan kumppanin. "Nyt kun logistiikka toimii, me ollaan valmiita kasvamaan isommin", toteaa Netta.
"Kuljetuskumppanin valinnassa on tärkeää kuunnella asiakasta ja tarjota eri vaihtoehtoja. Sen lisäksi luotettavuus ja joustavuus ovat avainasemassa", Linda täydentää. Erityisesti Suomessa pakettiautomaattien osuus on merkittävä: 64 % suomalaisista haluaa pakettinsa automaattiin, kun Ruotsissa vastaava luku on vain 29 %.
"Toimitusvarmuus on tärkeämpää kuin nopeus. Kuluttajat haluavat paketin oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan", Linda korostaa.